maanantai 11. helmikuuta 2008

Viimeiset täydennykset

Lauantaina tuli käytyä sovittelemassa edustuspuku Tampereella Pohjanheimossa. Hautasen Mikon avustuksella löytyi sopiva koko ja nyt odotellaan ehtiikö se ennen lähtöä varastolta tai jos siellä ei ole, niin tehtaalta. Pitäisi ehtiä.

Perhoja on väännetty jonkin verran, lähinnä vain erilaisia malleja kokeiltavaksi kolme kappaletta kutakin. Järvelle jostain syystä enemmän kuin joelle, joten lähiaikoina pitää ottaa jokiperhot tarkemmin haltuun ja keskittyä niihin vaihteeksi. Järvelle on tehty erilaisia damseleita, nymfejä ja jotain muita spesiaaleja. Joelle toistaiseksi vain pintureita ja nymfejä.

Pari siimaakin tuli UPS:n tuomana viime viikolla, siellä kun on kuuleman mukaan käyttöä camo-värjätyillä siimoilla. Nelos- ja vitosluokkaiset Force Camot odotteleekin jo pääsyä keloille, ajattelin jo ennen lähtöä viritellä ne valmiiksi.