maanantai 7. heinäkuuta 2008

Oppaan virassa

Viikonloppuna oli mielenkiintoinen pesti Äyskoskella. Pääsin oppaaksi pariskunnalle, joista rouva oli - ei enempää eikä vähempää kuin - Yhdysvaltain Suomen suurlähettiläs. Miehensä oli puolestaan toiminut Intelin CEO:na ja oli tätä nykyä hallituksen puheenjohtajana samaisessa yhtiössä. Heillä oli melkoinen kokemus eri puolilta maailmaa parhailta mahdollisilta kalavesiltä. Muutama sana vaihdettiin myös heidän omasta loma-aktiviteetteja tarjoavasta yrityksestään, Tripple Creek Ranchista. Ei tarvinnut pitkin hampain ottaa vastaan kutsua käydä joskus vierailemassa Montanan suunnalla!

Äyskosken vesitilanne ei oikein suosinut opastusta, kahlaaminen oli vaivalloista korkeassa vedessä ja kalatkin pysyttelivät pääasiassa hiljaa. Joitakin kalakontakteja saatiin silti, joukossa pari virkeää kirjolohta. Kirjolohta ei missään vaiheessa tarkoituksella koitettu, suurempi taimen oli kohteena ja perhot sen mukaiset.

Vieraat pitivät paikasta ja heitä ei näyttänyt suuremmin haittaavan kalojen yhteistyökyvyttömyyskään. Tapahtumia kuitenkin oli ja jotain saatiin haaviinkin saakka.