torstai 20. syyskuuta 2007

Kisakausi paketissa ja uusi tulossa!

Vasta on saatu kisakausi purkkiin ja vieläpä onnistuneesti, niin silti (tai sen vuoksi) alkaa valmistautuminen tulevaan kauteen 2008.

Talven aikana pitää yrittää pikkuhiljaa kerryttää rasioihin sieltä kesän aikana kadonneet perhot, tehdä nippu uusia malleja kokeiltavaksi ja miettiä mitä varustepäivityksiä tarvitaan. Isonkaan perhomäärän sitominen ei tunnu raskaalta kun sen jakaa talven ajalle. Viime kevättalven uurastuksen tuloksena kesän reissuilla jäi enemmän aikaa itse kalastukselle kun perhot oli jo sidottu. Lisäksi nyt on muutama idea hautumassa mielessä, niitäkin pitää vielä jalostaa ja ennenkaikkea testata käytännössä jossain vaiheessa, ehkäpä jo tänä syksynä jollain pikkureissulla?

Kevättalvella on toki tulossa vuoden ehdoton kohokohta, MM-reissu Uuteen Seelantiin! Kuvien ja juttujen perusteella paikat joissa tulemme kalastamaan ovat aivan ehdotonta kärkikaartia maailman kalapaikkojen joukossa. Sinne en ole vielä oikeastaan perhoja aloittanut sitomaan kun juttuja pyörii missä kerrotaan tullin takavarikoivan perhot. Siinä olisikin miettiminen kun talven ajan pyörittelisi perhoja kotona ja sitten tulli veisi ne juuri kun olet päässyt koneesta maihin.

Kisasivut: Perhokalastuksen MM 2008 Rotorua, Uusi Seelanti

tiistai 4. syyskuuta 2007

Kilpailu jakso jaksolta

Arpa heitti D-ryhmään, jonka oli määrä kalastaa ensin Iso-Valkeisella ja sitten siirtyä sunnuntaiksi Äyskoskelle kalastamaan C-ryhmän peesissä.

1. jakso 9:00-11:00

Venekaveriksi tuli Viljasen Leo ja sovittiin että minä soudan ja Leo hoitelee liitoankkuria. Lopulta laitettiin kuitenkin kaksi ankkuria kovahkon tuulen vuoksi, mutta ne kyllä enemmän haittasivat toisiaan kuin hidastivat venettä. Jakson ainoana tapahtumana itselläni kävi yksi kala nykäisemässä mutta ei tarttunut. Leo saalisti yhden kirjolohen. Vaihdoin jakson loppupuolella lasisiiman kolmosuppoavaksi ja se oli piristävä veto ainakin heittämiseen, lasisiima oli järkyttävässä mytyssä koko ajan. Jaksolta ei tullut hirmuisia saaliita, toinen ryhmä voitettiin yhdellä ja toinen kahdella kalalla.

2. jakso 13:00-15:00

Tällä kertaa Hytösen Harrin kanssa veneeseen ja päätettiin mennä samoille seuduille kuin äskeisellä jaksolla, eli lähtörannasta vasemmalle uimarannan lippusiiman edustalle. Jatkoin tuolla kolmosuppoavalla ja pikkutien varresta tulee ensin yksi kala oranssimustalla fritzillä, kohta toinen Woofter Boobyllä ja lopussa saan vielä yhden laiturin edestä tuolla Woofterilla. Kolme kalaa ja jaksovoitto!


3. jakso 17:00-19:00

Jaksolle lähti venekaveriksi seurakaveri Lähteenmäen Martti, joka hyppäsi soutajan paikalle. Lähdimme sillä ajatuksella että jäädään ensin laiturin edustalle ja siitä sitten muualle jos ei kalaa kuulu. No kun näytti siltä että lippusiiman vierusta jää tyhjäksi niin menimmekin sitten sinne. Lopulta siellä aloitti kolme venettä. Alusta meni monen monta driftiä ennenkuin ensimmäinen kala tuli ylös saakka. Siihen asti oli ollut seuraamisia, pikkuisia tärppejä ja vetoja useampiakin molemmilla. Kala otti kolmosuppoavalla siimalla heitettyyn pieneen oliiviin kuulapääleechiin. Toinen kala otti samoilta paikoilta pikkutien varresta samalla siimalla heitettyyn Woofter Boobyyn. Kaksi kalaa ja jaksolta sijoitukseksi 2.

Illalla selviää, että joelta on tullut hurjia saaliita, jaksovoittoon on usein tarvittu toistakymmentä kalaa. Sijoitukseni on ekan päivän jälkeen yhdeksäs, kuusi pistettä johtavaa Auramaan Kallea perässä. Järviporukasta sijoitukseni oli kärjen tuntumassa (olisiko ollut toinen/kolmas), Jarkolla oli neljä pistettä vähemmän.




4. jakso 09:15-11:00

Pooli oli Äyskoskella numero seiska, sijainti Lodgen puolella rantaa ja kävelysillan alapuolisesta saaresta parikymmentä metriä ylävirtaan sekä aivan alaosan toisen puolen kivivallista viitisenkymmentä metriä ylävirtaan. Jarkko sai samasta poolista juuri aiemmin viisi kalaa, joten odotukset olivat korkealla. Aloitin heittämään pintureilla sillä seurauksella, että parin heiton jälkeen tarttui pikkutaimen joka sitten sotki sivuperukkeen ja jouduin laittamaan perukkeen uusiksi. No, koitetaas uusiksi. Pieniä taimenia tulee lisää jokunen, joukossa yksi n. 35 cm. Sitten päävirran laidasta poolin yläosasta tulee avausharri pienellä caddiksellä. Kalasta pintureilla ensimmäisen tunnin ja saan vielä toisen harrin joka on kolmenkympin kieppeillä. Sitten vaihtuu vermeet ja lähden heittämään parilla larvalla ja yhdellä nymfillä. Saan vielä kaksi kalaa kunnes vaihdan yläperhoksi caddiksen. Lopussa tulee vielä larvalla 37cm harri. Lopputulos viisi kalaa ja jaksosijoitus 2.


5. jakso 13:45-15:30

Pooli on numero kolmonen, jonka yläraja on patolan suvannon loppuliu'ussa ja alaraja kävelysillasta kymmenisen metriä ylävirtaan, lodgen puolella jokea. Katselen sillalta C-ryhmän kalastusta ja huomaan ettei kalastaja kalasta ollenkaan aivan alinta osaa poolista. Aivan jakson loppuhetkillä alkaa kalaa käymään pinnassa todella runsaasti ja pääskysetkin syövät jotain hyönteistä innokkaasti veden päältä. Poolista on aiemmin tullut tälle päivälle 2, 0 ja 1 kala. Aloitan pintureilla aivan alarajalta, ja muutaman heiton jälkeen nousee caddikseen 38 harri, alkoipa hyvin! Sitten kalaa tulee aina silloin tällöin ylös, tapahtumia on lähes koko ajan. Kalaa käy pinnassa reippaasti, pinnalla näkyy todella pieniä tummanharmaita päivänkorentoja. Kalat saan pääasiassa caddiksellä ja cdc:llä. Jakson loppupuolella vaihdan pintatoiminnan rauhoituttua larvoihin ja saan vielä yhden hyvänkokoisen harrin larvalla. Kaloja yhteensä 8, jaksovoitto! Merkillepantavaa oli mielestäni kalojen suuri keskikoko, lähes kaikki pyörivät siinä neljänkympin molemmin puolin, suurin oli 43cm.


6. jakso 18:15-20:00

Pooli on numeroltaan ysi, ensimmäisenä kalastamani seiskan alarajasta järvelle. Pooli on etukäteen ajateltuna loistava, kesän kaikilla reissuilla juuri tuosta tuli eniten ja isoimpia harjuksia. Leväsen Jukka jäi edellisellä jaksolla kalatta poolista, joten varuillaan piti olla. Aloitin jälleen pintaperhoilla, ja parin minuutin jälkeen kiikutin ekan kalan mittaan. Kala on mitallinen! Nyt siis oli vielä saumoja johonkin sijoitukseen, nyt vielä loppu täysillä. Kalastan poolin läpi ja aivan hetki ennen välineiden vaihtoa saan vielä toisen harrin pinturilla. Vaihdan välineitä ja lähden vielä tavoittelemaan lisää kaloja. Kymmenkunta minuuttia ennen loppua saan oranssikuulaisella hares earilla kolmannen mittaharjuksen. Mitattaessa valvoja tulee kertoneeksi, että kuulopuheiden mukaan minulle riittäisi seitsemäs sija jaksolta niin saisin hopeaa. Pakka hajoaa aivan täysin, selviän hädin tuskin takaisin kalaan! Loppu menee pari pikkutaimenta onkiessa, ei mitattavaa. Kolme kalaa ja jaksosijoitus neljäs.


Kävelen hieman sekaisissa fiiliksissä takaisin hotellille, siellä tulee Vainion Mika onnittelemaan ja kohta muutama muukin. Ovat kuulemma laskeneet että sijoitun mukavasti! Äkkiä kamat pois päältä ja suihkun kautta jännittämään tuloksia. Jarkko on jo varmistanut mestaruutensa, seuraavat sijat pitää vielä laskea.

Lopulta excelissä seisoo nimeni kakkosena ja helpotus valtaa mielen, enää jännittää miten käy joukkuepaikan. Omat rankingpisteeni eivät olleet oikein parhaat mahdolliset että olisin osannut joukkuepaikkaa odotella, mutta viidenneksi kalastajaksi ensi vuoden kisoihin ne riittävät, ja marginaali seuraavaan on niinkin paljon kuin 29 pistettä!

maanantai 3. syyskuuta 2007

Hopeaa!

Raportti Sm-finaalista seuraa myöhemmin, tässä kuitenkin tulokset muutaman ensimmäisen osalta:

1. Suominen Jarkko
2. Pirkkalainen Janne
3. Vappula Antti
4. Jaakkola Ville-Antti
5. Rosenström Juhani
6. Lappalainen Tuomas
7. Auramaa Kalle

Järjestäjälle lähtee kiitokset hyvin järkätyistä kisoista, tulosten laskenta tosin vähän viivästyi suunnitellusta, mutta se taisi johtua siitä että kalaa tuli niin hyvin...

Onnittelut myös kaikille kilpakumppaneille tiukasta kisasta, erityiset onnittelut Jarkolle: tulihan se sieltä!!!