torstai 20. syyskuuta 2007

Kisakausi paketissa ja uusi tulossa!

Vasta on saatu kisakausi purkkiin ja vieläpä onnistuneesti, niin silti (tai sen vuoksi) alkaa valmistautuminen tulevaan kauteen 2008.

Talven aikana pitää yrittää pikkuhiljaa kerryttää rasioihin sieltä kesän aikana kadonneet perhot, tehdä nippu uusia malleja kokeiltavaksi ja miettiä mitä varustepäivityksiä tarvitaan. Isonkaan perhomäärän sitominen ei tunnu raskaalta kun sen jakaa talven ajalle. Viime kevättalven uurastuksen tuloksena kesän reissuilla jäi enemmän aikaa itse kalastukselle kun perhot oli jo sidottu. Lisäksi nyt on muutama idea hautumassa mielessä, niitäkin pitää vielä jalostaa ja ennenkaikkea testata käytännössä jossain vaiheessa, ehkäpä jo tänä syksynä jollain pikkureissulla?

Kevättalvella on toki tulossa vuoden ehdoton kohokohta, MM-reissu Uuteen Seelantiin! Kuvien ja juttujen perusteella paikat joissa tulemme kalastamaan ovat aivan ehdotonta kärkikaartia maailman kalapaikkojen joukossa. Sinne en ole vielä oikeastaan perhoja aloittanut sitomaan kun juttuja pyörii missä kerrotaan tullin takavarikoivan perhot. Siinä olisikin miettiminen kun talven ajan pyörittelisi perhoja kotona ja sitten tulli veisi ne juuri kun olet päässyt koneesta maihin.

Kisasivut: Perhokalastuksen MM 2008 Rotorua, Uusi Seelanti

3 kommenttia:

Jarkko Suominen kirjoitti...

Jep, eipä ole itelläkään vielä alkanut perhonsidonta Uuden-Seelannin reissua varten. Vähän askarruttaa kyllä ne jutut takavarikoiduista perhoista...

jpirkkal kirjoitti...

Joo noita perhoja on sen verran rasioihin kertyny että olis aika kova isku kun ne vietäs. Siinä menis taas hetki että olis rasiat edes kalastuskunnossa.

Jarkko Suominen kirjoitti...

Jos niin onneton kävis, että perhoja ei läpi päästettäis, niin toivon mukaan ne sais ees säilöö johkin niin että ottaa takasin lähtiessä mukaan. Eihän tuommosen jonkun 2000 perhon uudelleen sitominen paljoo syletä, saati sitten rasita lompakkoa...