torstai 29. maaliskuuta 2007

Verkossa keskustellaan...

Vai pitäisikö sanoa, että verkossa keskustellaan taas. Jälleen kun kausi lähestyy niin keskustelut käyvät täydellä teholla. Kilpakalastajaa kiinnostava aihe on pknetissä tänä keväänä kauan puhuttu (ja kaivattu) rankingsysteemi, jolla toivottavasti tulevaisuudessa valitaan mm- ja em-kilpailuihin edustusjoukkueet.

Monenlaisia puheenvuoroja on käytetty, itsekin olen melko aktiivisesti ollut mukana keskustelussa. Olen täysin systeemin kannalla, samoin kuin suurin osa tähän saakka keskusteluun osallistuneista. Joukossa toki niitäkin jotka ehkä pitäisivät nykyisen mallin tai keksisivät toisenlaisen ratkaisun.

Listaan varmuudeksi tännekin joitakin asioita joiden pohjalta puollan rankingia.

1. Tasaisuus. Jos olet hyvä ja kykenet menestymään jatkuvasti esim. kuuden parhaan joukkoon SM-tasolla ja karsinnoissa, olet parempi kalastaja kuin kerran SM-tasolla toiseksi tullut. Kysymykseen "Miten keskiarvo voi olla parempi kuin huippuarvo?" vastaankin mielelläni kysymyksellä: Mitä todistaa hyvä tuuri? Vastaus: ei yhtään mitään. Kerran voi menestyä ja päästä mukaan mm-kilpailuun, mutta ollakseen hyvä myös rankingin pohjalta tehdyllä listalla, pitää menestyä jatkuvasti jotta pääsee mm-kilpailuun.

2. Tasapuolisuus. Jos jää yhdet kisat väliin, et ole välttämättä ulkona, koska pistekertymä ratkaisee, ei yksittäinen kilpailu. Kaikilla on välillä tilanteita, joiden takia ei pääse osallistumaan kilpailuihin vaikka kuinka haluaisi tai sattuu vaan niin huono pooli/päivä/keli/perho/tms. ettei kala syö.

3. Joukkueen sijoitus. MM-tasolta lähdetään ensisijaisesti hakemaan hyvää sijoitusta Suomen joukkueelle, ei niinkään henkilökohtaista kunniaa. Tämän päämäärän saavuttamiseksi pitää olla kauttaaltaan hyvä joukkue.

4. Ranking nostaa SM-kisan arvostusta. Arvostuksen luulisi nousevan, koska kaikki sijat ovat tavoittelemisen arvoisia eikä entisenlaista kuilua kolmannen ja neljännen sijan väliin pääse syntymään.

5. Useat menestyjämaat käyttävät jonkinlaisia sovellettuja rankinglistauksia ja muita joilla kilpailijat valitaan. Keskinkertaisissa maissa (kuten Suomi tällä hetkellä) joukkueet valitaan tuijottaen viimeisimpään tai pariin viimeisimpään kilpailuun.

Onhan noita kohtia muitakin, mutta tässä nyt jotain alkua. Nuo luetellutkaan eivät ole välttämättä missään tietyssä järjestyksessä.

Ei kommentteja: