sunnuntai 24. toukokuuta 2009

Karsinnat 2009 - Julkujärvi, Ylöjärvi 21.5.2009

Kolmannet ja omalta kohdaltani viimeiset tämän kauden karsinnat jotka arvonnasta onnistuin saamaan.

Herätys oli aivan liian aikaisin, mutta matkaan päästiin Strandmanin Juhon ja Hiltusen Jyrkin kanssa ainakin ajoissa. Perillä hyvissä ajoin, jäi mukavasti aikaa viritellä vavat ja solmia pari perukettakin.

1. jakso
Aloitin kalastuksen fast intermediate siimalla ja kolmella perholla, joista alimmaisena booby, sen yllä pari leechiä. Kaksi ekaa puolen tunnin poolia oli hiljaista, sitten viimeisellä poolilla perhonvaihdon jälkeen irtosi kala kolmannella hypyllä. Muutama heitto ja boobyssä kala, taas irti ennen haavia! Vielä yksi tärppi, joka ei edes väsytysasteelle päässyt. Blankit ekalta jaksolta. Alkoi juuri niin hyvin kuin täällä kisat pari kertaa aiemminkin, tuttua puuhaa.

2. jakso
Toiselle jaksolle parantamaan ekan suoritusta, samoilla seteillä mentäisiin. Yhdeltä poolilta sitten onnistuin saamaan kolme kalaa ja olo helpottui heti, ei se niin vaikeeta olekaan. Perhoina toimivat samat jotka antoi tyhjää ekalla jaksolla, ei siis ollut perhoista kiinni.

3. jakso
Samat siimat, pieniä muutoksia perhoihin. Tuloksena avauspoolilta pari kalaa, muilla pooleilla ei sitten haavi kastunutkaan. Toiseksi viimeisellä heitolla oli tosin lähellä, saman uiton aikana kävi kala kolmesti vetämässä siimaa mutta ei kuitenkaan jostain syystä tarttunut sen paremmin kiinni. Tekniikkana toimi tällä kertaa nopea veto, perhot ui jossain välivedessä.

4. jakso
Tältä jaksolta pitäisi saada kalaa jotta mahdollisuudet pistetilanteen parannukseen säilyisivät. Onneksi heti ensimmäinen pooli helpotti tilannetta ja sain haavittua avauskalan nopeasti. Toinen pooli oli tyhjän kalastusta. Kolmannelta sitten pudotin jälleen hypyssä yhden kalan ja toinen jäi tärpin asteelle.

Tuloksia odotellessa povattiin voittoa joko Viljasen Leolle, Viistan Juhalle tai Hiltusen Jyrkille. Leo voitti pisteen erolla Jyrkin, joka puolestaan pisteen erolla Juhan. Tiukka kisa. Itse sijoitus sijalle kuusi, joka tiesi pistetilin karttumista 1600 pisteellä, parannusta edelliseen 100.

Sitten vain keskittymään Skotlannin reissuun, siellä kisoissa en aio karkuuttaa näin paljon kaloja! Lähtöpäivä 29.5.2009 ja toivottavasti ehdin laitella jotain väliaikatietoja harjoituksista.

Ei kommentteja: