maanantai 9. heinäkuuta 2007

Karsinnat 2007 paketissa

Karsintakisat on paketissa ja ei kuin sanoa että menipä tiukalle! Lopullinen sijoitus finaaliin menijöiden joukosta 34, kun 40 pääsee mukaan. Eipä jäänyt liikaa varaa.

Ranking-sijoitus 30, eli se tuli vielä muutaman pykälän alaspäin myöskin. No eipä mitään, finaalissa yksi sijoitus on arvoltaan 150 pistettä, joten kärkeen on matkaa viisi sijoitusta. Siis tarvitsee sijoittua vain viisi sijaa paremmin kuin karsintojen paras, niin on jo paremmissa pisteissä.

Kävin muuten eilen muutaman tunnin kalassakin, tällä kertaa Survosenkoskella. Kalaa oli ja sitä myös tuli ihan kohtuudella. Tankkiauton jälkiä ei tosin näkynyt, enkä niitä juuri kaivannutkaan. Kaloja tuli pääasiassa larvoilla, mutta myös pintureilla. Sain saaliiksi pari kirjolohta, pari taimenta ja nipun harjuksia. Suurin taimen oli 51 cm, todella lihava kaveri joka tämähti larvaan. Vähän harmitti kun haavi unohtui kotiin ja osa kaloista piti väsyttää puolikuolleeksi ennenkuin sain ne irroitettua. Dry-Dropper-Dropper pelitti siis loistavasti, kalastin kyseisellä menetelmällä koko nelituntisen minkä koskella vietin. Tulipahan testattua ranskalaisilta saamiani perhomalleja samalla, hyvin otti kalat niihinkin...

1 kommentti:

Jarkko Suominen kirjoitti...

No, vähänhän se loppujen lopuksi veti tiukalle sullakin. Vaan olipa siinä kuitenkin vielä muutama sija. Hyvä, ettei tullu ihan rävellettyä siellä Utajärvellä, nimittäin oisi ilman sen kisan sijotuksia jääny finaalipaikka justiin väliin. Olisin päätyny johkin sijalle 44.