tiistai 19. kesäkuuta 2007

Tuloksia MM-kilpailuista

Perhokalastuksen MM-kisat 2007 pidetty ja tulokset selvillä. Oma veikkaukseni meni aivan oikein:

1. Ranska 179 pistettä
2. Tsekki 231
3. Suomi 249

4. Portugali
5. Espanja

Henkilökohtaisella puolella Puola korjasi voiton, toiseksi kalasti Ranskan edustaja (Eric Lelouvier) ja kolmanneksi Tsekin kalastaja. Muut ranskalaiset olivat sijoilla 4, 5, 6 ja 93. Ranskan varmuus on kyllä aivan mykistävää! 2000-luvulla ei oikeastaan yksikään joukkue ole pystynyt vakavasti haastamaan Ranskaa. Tuo yhden kilpailijan jääminen sijalle 93 kertoo vain siitä, että poolit olivat erittäin epätasaiset. Ranskan joukkueessa ei nimittäin ole kalastajia jotka sijoittuvat sijalle 93, piste.

Kävin sunnuntaina Ruokosen Timon kanssa katsomassa Yann Calerin kalastusta Ranuan kakkossektorilla ja olihan siinä valvojakin ihmeissään Yannin taidoista. Perhon vaihtoja myöten jokainen liike oli harjoiteltu, yhtään turhaa liikettä ei tehty.

Jospa tuolta jotain olisi jäänyt mieleen jota voisi ja osaisi hyödyntää omissa tulevissa kilpailuissa. Laitan myöhemmin kuvia noista harjoituksista ja kilpailuista kunhan saan aikaiseksi.

Onnittelut vielä Suomen loistavalle joukkueelle hyvästä suorituksesta, kotikenttä ei ole helpoin paikka pelata!

Ei kommentteja: